
Valvottu tai tuettu tapaaminen
Jos lapsi ei voi tavata vanhempaansa turvallisesti kotona tai vanhempien sopimassa paikassa, voidaan lapsen oikeus molempiin vanhempiinsa turvata tuettujen tai valvottujen tapaamisten avulla. Tuettu tai
Jos lapsi ei voi tavata vanhempaansa turvallisesti kotona tai vanhempien sopimassa paikassa, voidaan lapsen oikeus molempiin vanhempiinsa turvata tuettujen tai valvottujen tapaamisten avulla. Tuettu tai
Follo-sovittelu eli asiantuntija-avusteinen tuomioistuinsovittelu on vaihtoehto pitkälle ja kuormittavalle oikeudenkäynnille silloin, kun vanhemmat eivät ole päässeet sopuun lasta koskevista asioista lastenvalvojalla ja ensisijaisissa eropalveluissa. Sovittelun
Tämä on kysymys, joka meille toisinaan lapsen huoltoasioita käsiteltäessä esitetään. Lasta ei tietenkään voi pakottaa tapaamaan etävanhempaansa, jos lapsi sitä selkeästi vastustaa. Lapsen tapaamisoikeudessa on
Huostaanotto on lastensuojelutoimenpide, jossa vastuu lapsen hoidosta ja kasvatuksesta siirtyy vanhemmilta (tai muulta huoltajalta) viranomaisille. Huostaanotto ja sijaishuollon järjestäminen ovat viimesijainen toimenpide lapsen kasvun ja
Oletko tullut koskaan ajatelleeksi, mitä alaikäisille lapsillesi tapahtuu, jos he jäävät kuolemasi jälkeen ilman huoltajaa? Tai tulet muuten estyneeksi huolehtimaan ja hoitamaan huoltajan tehtäviäsi? Lapsia
Vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lapsensa riittävästä elatuksesta. Elatusvelvollisuus koskee molempia juridisia vanhempia, syntyivätpä lapset avioliitossa tai sen ulkopuolella. Elatukseen kuuluvat lapsen aineellisista ja henkisistä tarpeista
Vieraannuttaminen on toimintaa, jolla vanhempi pyrkii vaikeuttamaan lapsen suhdetta toiseen vanhempaan manipuloimalla lasta eri tavoin.
Oikeudellisesti vanhemmuus ja huoltajuus ovat kaksi eri asiaa. Yksinkertaistaen juridinen vanhemmuus takaa lapsen oikeudet (tapaaminen, elatus ja perintö) ja huoltajuus puolestaan määrittelee, kuka tai ketkä tekevät lasta koskevat päätökset.
Uusi vanhemmuuslaki astui voimaan vuoden 2023 alussa. Laki yhdisti aiemmat äitiys- ja isyyslait. Sääntelyn peruslähtökohdat eivät muuttuneet. Edelleen lapsella voi olla enintään kaksi oikeudellista vanhempaa. Vanhemmuus kirjataan edelleen joko äitiytenä tai isyytenä, kuitenkin niin, että äitejä voi olla kaksi.
Vanhempien eron yhteydessä nousevat keskeiseksi kysymykset lapsen huollosta, asumisesta ja toisen vanhemman tapaamisesta. Lähtökohtaisesti vanhemmat sopivat lapsen huollosta, asumisesta, tapaamisoikeudesta ja elatusavusta keskenään ja sopimus voidaan vahvistaa sosiaalitoimessa lastenvalvojan luona. Jos vanhemmat eivät saa sovittua asioista ja ovat erimielisiä, voidaan päätöstä hakea käräjäoikeudesta.