Vieraannuttaminen

Vieraannuttaminen

Vieraannuttamisella tarkoitetaan toimintaa, jolla toinen vanhempi pyrkii vaikeuttamaan lapsen suhdetta toiseen vanhempaan manipuloimalla lasta eri tavoin ja estämällä tapaamisia. Pyrkimyksenä voi olla myös suhteen totaalinen katkaiseminen. Vieraannuttaminen alkaa tyypillisesti eron jälkeen. Taustalla on usein viha ja katkeruus toista vanhempaa kohtaan. Toisen vanhemman ja lapsen suhde on yleensä ollut normaali ennen eroa.

Toiminnan tarkoituksellisuus tai tahattomuus

Yleisin vieraannuttamisen muoto on pahan puhuminen toisesta vanhemmasta. Siihen voivat osallistua muutkin sukulaiset. Pahan puhuminen ja vieraannuttaminen voi olla hyvinkin suoraa, tarkoitushakuista ja suunnitelmallista. Se voi olla myös osittain tahatonta ja tiedostamatonta.

Joskus vanhempi voi huomaamattaan toimia vieraannuttavalla tavalla. Siksi jokaisen vanhemman olisikin hyvä tarkastella omia ajatuksiaan ja miten ne tulevat puheessa esiin: miten puhun toisesta vanhemmasta, millaisen mielikuvan välitän eron syistä lapselle, arvostanko lapsen ja toisen vanhemman suhdetta ja näenkö toisessa vanhemmassa myös hyviä asioita.

Vanhempi voi vakuuttaa lapselle, läheiselle ja ammattilaisille toimivansa lapsen edun mukaisesti ja uskoa tähän joskus jopa itsekin. Tosiasiassa siirretään omat negatiiviset ajatukset toisesta vanhemmasta lapsen kannettavaksi. Vanhemman tulisi pystyä katsomaan tilannetta lapsen näkökulmasta ja ymmärtää toimintansa vahingollisuus lapsen kehitykselle. On mahdollista hakea ammatillista apua eron käsittelyyn ja lapsen huomioimiseen erossa, jos kokee itse eroon liittyen katkeruutta ja pettymystä toista vanhempaa kohtaan. Hyvinvointialueet tarjoavat nykyään monenlaisia eropalveluita perheille.

Vieraannuttamisen seurauksena lapselle voi rakentua valemuistoja siitä, kuinka toinen vanhempi ei välittänyt tai kohteli muutoin kaltoin. Valemuistot vahvistuvat omiksi muistoiksi.

Todellisuudentaju vääristyy vieraannuttamiskuviossa usein hämmentävällä tavalla suhteessa toiseen vanhempaan, vaikka lapsi muuten toimisi normaalisti omassa sosiaalisessa ympäristössään.

Olen lastensuojelutyössäni tavannut lapsia, jotka ovat pelänneet täysin epärealistisella tavalla toista vanhempaansa, vaikka he eivät olisi edes tavanneet tätä vauvavuosien jälkeen. Kun lapsi kertoo vielä kouluiässäkin muistavansa lähes sanatarkasti miten toinen vanhempi on häntä vauvana uhkaillut ja lyönyt, on selvää että näin tarkat muistot toisesta vanhemmasta eivät voi olla lapsen omia vaan ne on jonkun toisen kertomina lapsen omiin muistoihin tallentuneet.

Vieraannuttaminen ei perustu todelliseen pelkoon siitä, että lapsi olisi vaarassa toisen vanhemman luona. Tarkoituksena on ääritapauksissa estää lapsen ja toisen vanhemman tapaamiset syyttämällä toista vanhempaa perusteetta jopa seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai väkivaltaisesta käytöksestä lasta kohtaan.

Vieraannuttaminen ei ole itsessään rikos ja sen toteennäyttäminen on hankalaa. Se voi kuitenkin täyttää rikoksen tunnusmerkistön samalla tavalla kuin esim. henkinen väkivalta. Vieraannuttaminen voi olla pahoinpitelyä, kun se aiheuttaa lapsen psyykkiselle terveydelle ja kehitykselle haittaa.

Lue myös