Lapsen puhevalta
Lainkäytössä ja hallintoasioissa puhevallalla tarkoitetaan asianosaisen oikeutta laittaa asioita vireille eli tehdä hakemuksia, esittää asiassa vaatimus tai luopua siitä, tulla asiassa kuulluksi ennen päätöksentekoa, antaa

Vanhemmilla on velvollisuus huolehtia lapsensa riittävästä elatuksesta. Elatusvelvollisuus koskee molempia juridisia vanhempia, syntyivätpä lapset avioliitossa tai sen ulkopuolella. Elatukseen kuuluvat lapsen aineellisista ja henkisistä tarpeista
Rikosvastuun alaikäraja on 15 vuotta, joten alle 15-vuotias ei voi olla rikosasiassa epäiltynä tai vastaajana. Rikoksen asianomistajalla eli uhrilla ei sen sijaan ole ikärajaa. Silloin lapsella tai nuorella on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin.
Lapsen osallisuus koostuu oikeudesta saada tietoa itseä koskevista suunnitelmista, päätöksistä ja ratkaisuista sekä mahdollisuudesta ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa näin itseä koskeviin asioihin.
Tuomioistuinsovitteluissa ja -käsittelyissä vedotaan usein lapsen etuun. Lapsen etuun vedotaan usein ilman, että tuodaan esiin miksi juuri kyseinen ratkaisu olisi lapsen edun mukainen ja miten lapsen etua on kyseisessä tapauksessa arvioitu.