Isyys, äitiys ja vanhemmuus

vanhemmuus

Uusi vanhemmuuslaki astui voimaan vuoden 2023 alussa. Laki yhdisti aiemmat äitiys- ja isyyslait. Sääntelyn peruslähtökohdat eivät muuttuneet. Edelleen lapsella voi olla enintään kaksi oikeudellista vanhempaa. Vanhemmuus kirjataan edelleen joko äitiytenä tai isyytenä, kuitenkin niin, että äitejä voi olla kaksi. Säännökset on pyritty kirjoittamaan mahdollisuuksien mukaan sukupuolineutraaliin muotoon.

Vanhemmuuden vahvistamista koskevat edellytykset on pitkälti säilytetty ennallaan. Vanhemmuuden voi vahvistaa joko Digi- ja väestövirasto tai tuomioistuin. Lastenvalvojan velvollisuutta ajaa kannetta lapsen puolesta vanhemmuuden vahvistamiseksi on selkeytetty, jotta aiempaa useammalle lapselle voitaisiin vahvistaa kaksi vanhempaa mahdollisimman pian hänen syntymänsä jälkeen riippumatta siitä, onko äiti tai toinen vanhempi haluton edistämään asiaa.

Adoption kautta lapsen vanhemmiksi voidaan vahvistaa eri tai samaa sukupuolta oleva aviopari, tai itsellinen mies tai nainen.

Ennen lapsen syntymää tunnustettu vanhemmuus

Lapsen äiti on se, joka on synnyttänyt lapsen. Kun lapsi on syntynyt äidin ja tämän aviomiehen avioliiton aikana, aviomies on lapsen isä.

Kun synnyttävä äiti ei ole avioliitossa miehen kanssa, toinen vanhemmuus on tunnustettava ja vahvistettava erikseen. Isyys tai toinen äitiys voidaan vahvistaa joko tunnustamisen perusteella Digi- ja väestötietovirastossa tai tarvittaessa kanteen kautta tuomioistuimessa. Raskausaikana vanhemmuus voidaan tunnustaa joko äitiysneuvolassa tai lastenvalvojan luona.

Lapsen syntymän jälkeen selvitetty vanhemmuus

Lapsen syntymän jälkeen isyyden tai äitiyden tunnustaminen tehdään lastenvalvojalle. Lastenvalvojan luona voidaan tehdä myös maksuttomat oikeusgeneettiset tutkimukset. Äidiksi voidaan vahvistaa myös naispuolinen kumppani tai aviopuoliso, jos hedelmöityshoitoa on haettu yhdessä ja lapsi on syntynyt hoidon tuloksena.

Peruutus/kiistäminen

Vanhemmuuslaki kavensi ennakkotunnustamisen peruuttamis- ja kiistämismahdollisuutta siten, että jos lapsi on tunnustettu ennen syntymää, on peruuttaminen/kiistäminen mahdollista vain ennen lapsen syntymää. Lastenvalvojan sijaan peruutus/kiistäminen tehdään suoraan Digi- ja väestövirastolle.

Vanhemmuuden kumoaminen

Lapsen vanhemmuus voidaan kumota lapsen syntymän jälkeen tiettyjen ehtojen täyttyessä. Kun lapsi syntyy avioliitossa, mutta toinen henkilö kuin aviomies tunnustaa vanhemmuutensa lastenvalvojalle ja äiti ja aviomies hyväksyvät tunnustamisen tai kun äiti ja aviomies pyytävät lastenvalvojalta isyyden selvittämistä (ennen kuin lapsi on 6 kuukauden ikäinen) ja DNA vahvistaa, ettei aviomies ole lapsen isä ja he yhdessä hakevat isyyden kumoamista.

Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen vanhemmuus voidaan kumota, jos toinen henkilö kuin raskauden aikana vanhemmuutensa tunnustanut henkilö tunnustaa lapsen omakseen ja lapsen äiti ja raskausaikana vanhemmuutensa tunnustanut hyväksyvät tunnustamisen tai he pyytävät yhdessä isyyden selvittämistä ja DNA vahvistaa, ettei aiemmin vanhemmuutensa tunnustanut ole lapsen isä ja he hakevat yhdessä vanhemmuuden kumoamista.

Joissain tilanteissa myös tuomioistuin voi kumota vanhemmuuden.

Hedelmöityshoidot ja isyyden vahvistaminen

Jos hedelmöityshoitoa on saatu yhdessä äidin kanssa ja lapsi syntyy hedelmöityshoidon avulla, isyys vahvistetaan Digi- ja väestötietoviraston päätöksellä. Tämä edellyttää, että isä on antanut kirjallisen suostumuksensa hedelmöityshoitoon lapsen äidin kanssa. Jos lapsi syntyy hedelmöityshoitojen avulla ja synnyttänyt äiti on avioliitossa, on aviomies automaattisesti lapsen isä. Tällöin isyyttä ei tarvitse erikseen selvittää.

Jos hedelmöityshoitoa on annettu yksin lapsen äidille, isyys voidaan vahvistaa Digi- ja väestötietoviraston kanssa seuraavissa tapauksissa: isä on kirjallisesti suostunut isyytensä vahvistamiseen luovuttaessaan siittiöitä tai isä on yhteisymmärryksessä lapsen äidin kanssa kirjallisesti sopinut isyyden vahvistamisen tapahtuvan hoidon antamisen jälkeen. Lastenvalvoja selvittää ja Digi- ja väestötietovirasto vahvistaa isyyden.

Lisää lakiaiheisia kirjoituksia löydät yrityksemme somesta:

https://www.instagram.com/lakitoimistoalexia/

https://www.facebook.com/lakitoimistoalexia

Lue myös