Lastensuojelun päätökset

Asianosaisen oikeusturva

Asianosaisen oikeusturva on huomioitava asiakkuuden eri vaiheissa. Lasta, vanhempia ja muita asianosaisia tulee kuulla ja tiedottaa suunnitelmista ja päätöksistä oikea-aikaisesti. Lastensuojelun päätökset on tehtävä ja annettava asianosaisille ilman erillisiä pyyntöjä ja asianosaisen omaa aktiivisuutta. Asiakirjojen tulee täyttää niille asetetut vaatimukset ja asianosaisilla on lähtökohtaisesti aina oikeus tutustua niihin.

Hyvinvointialueen päätökset

Hallintopäätös on annettava kirjallisesti ja sen on oltava asianmukaisesti perusteltu. Päätös voidaan antaa ensin suullisesti, jos se on asian kiireellisyyden vuoksi välttämätöntä. Määräaika oikaisuvaatimuksen tekemiseen tai muutoksenhakuun alkaa kirjallisen päätöksen tiedoksisaannista. Perusteluissa kuvataan mitkä asiat ovat vaikuttaneet tehtyyn ratkaisuun sekä sovelletut säännökset. Päätökseen yksilöidään selkeästi, mihin asianosainen on oikeutettu tai velvoitettu taikka miten asia on muutoin ratkaistu. Hallintolaki 43-45 § (Finlex)

Oikaisuvaatimus ja valitusoikeus

Päätökseen liitetään kirjalliset oikaisuvaatimusohjeet tai valitusosoitus, jos kyseessä on lastensuojeluasia, johon haetaan muutosta suoraan hallinto-oikeudelta. Hallintolaki 46-47 § (Finlex) Osassa lastensuojeluasioista on ennen valituksen tekemistä tuomioistuimelle haettava oikaisua sosiaalihuollon toimielimeltä. Lue tästä lisää aiemmin julkaistusta artikkelistamme.

Päätöksen tiedoksianto

Päätös annetaan todisteellisesti tiedoksi asianosaisille. Tiedoksianto toimitetaan postitse saantitodistusta vastaan, jos se koskee velvoittavaa päätöstä, jonka tiedoksisaannista alkaa kulua muutoksenhakuaika tai muu vastaanottajan oikeuteen vaikuttava määräaika. Päätös voidaan myös luovuttaa todisteellisesti tiedoksiannon vastaanottajalle tai tämän edustajalle. Jos viranomainen katsoo siihen olevan aihetta, tiedoksianto voidaan toimittaa haastetiedoksiantona.

Lue myös